maanantai 16. huhtikuuta 2012

Pientä treeniä ja ryhmätreenien odottelua

Sain viimein haettua Flitille ryhmäpaikkaa. Pienen odottelun jälkeen sähköinen postimies toi tiedon että juniori sai koulupaikan. Aloitamme tämän kuun lopulla suoraan Active Dog:lla Agilityn jatkokurssi 2:lla. Flit on ollut vain yksissä ohjatuissa treeneissä joten hieman jännitetään miten tuo luonnonlapsi sopeutuu ryhmätreeneihin. Täytyy koettaa tässä vielä keretä totuttelemaan ryhmässä oloa ennen treenien alkua. Tämän lisäksi on tarkoitus treenata estehakuisuutta kaikille esteille paremmaksi, eli suoria radanpätkiä vaihtelevilla esteillä.

Molemmat koirat pyörähtivät myös match showssa. Tuomarina molemmilla ulkomuoto tuomari Jari Laakso, joka tykkäsi molemmista. Flit oli jälleen pienten pentujen punaisten 2, Even pienten aikuisten sinisten 3. Palkinnoksi 4 kiloa Happy Dog koiran ruokaa per kuono. On se mukava kun koirat saalistavat omat ruokansa :D

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Agia ja näytelmiä

Kävimme vielä pääsiäisen kunniaksi kolmestaan Flitin ja Even kanssa treenamassa kontakteja Activen hallilla. Flitillä alkaa puomin kontakti olla hyvällä mallilla. Pelkkää alastuloa tehdessä Flit pysähtyy täysin itsenäisesti oikealle kohdalle ja lähtee vasta vapautettaessa. Evellä meinaa vielä pikkasen olla intoa enemmän kuin taitoa. Tämä näkyy siinä että pysähtyminen ei meinaa sattua oikeaan paikkaan vaikka ajatusta onkin. Monesti meinaa toinen takajalka pudota sivuun tai etujalat olla missä sattuu. Pieni ajatus kuitenkin siitä että jossain siinä pitäisi pysähtyä kuitenkin on. Molemmille on siis opetettu kontaktit samalla tavalla, kosketusalustalla, joka ei tosin hirveästi videolla näy.



Flit käväisi myös toista kertaa eläissään misseilemässä Limingan koiraharrastajien match showssa, ollen pienten pentujen punaisten toinen. Ei hullummin koiralta joka ei aivan mahdottomasti ole ollut koiratapahtumissa, varsinkaan sellaisissa jossa pitäisi olla rauhallisesti.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Paluu treeneihin Flitin kanssa

Flitin kanssa tehtiin paluu treeneihin tällä viikolla, jopa kahteen otteeseen. Ensin käytiin yövuorolla treenaamassa omatoimisesti. Tällä kertaa treenattiin keppejä, valsseja ja takakiertoja. Kepeillä mennään vielä vinokepeillä, tahtikin on parantunut. Valssi ja takakierto sujui mainiosti, kaarrokset on pieniä, kannattimia hipoen. Asenne tekemiseen on mukavaa vaihtelua käppänöitten jälkeen. Ensimmäinen ajatus on tehdä hommat kuten ohjataan, ei etsien sitä lyhintä/helpointa vaihtoehtoa. Hieman myös palauteltiin mieleen kosketusalustaa.

Seuraavana päivänä Flit pääsi tuuraamaan Eveä Activen jatko 2:lle. Nämä olivatkin Flitin ekat ohjatut ryhmätreenit. Pikkasen oli vielä rauhoittumisessa tekemistä kun pieni borderi ei meinannut tajuta että miksi tällä kertaa hallissa on muitakin ja miksi pitää odottaa omaa vuoroaan. Kuitenkin aina kun oma vuoro tuli, treenit sujui mainiosti. Hallissa olevista koirista huolimatta ajatus oli edessä olevilla esteillä ja saatiin suoritettua samat harjoitteet kuin varsinaiset ryhmäläiset. Ainoastaan muutaman kerran Flit karkasi toisten makupala kipoille. Omatoimi harjoitteina tehtiin keppejä ja kosketusalustaa puomin alla. Enpä olisi uskonut kuinka hyvin tuo sujuisi. Flit pysähtyi heti ekalla kerralla täysin oikeaan paikkaan josta pääsin vapauttamaan sen makupalalle. Ainoa ongelma tuntuu tällä hetkellä olevan että tuo borderi patsastelee kosketusalustalla ja odottaa heittopalkkaa vaikka palkka odottaa makupalakipolla. No parempi näin kuin että ei pysähtyisi ollenkaan. Saas nähdä, voi olla että tuo oppii aika nopeaan pysäytyskontaktit.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Mittauksia

Nyt kun kotona on kunnon mitta niin tuli kerrankin mitattua nuo koirat. Ei ole kauheasti tullut mittailtua, kun aika selkeästi nuo mini luokkaan näyttäisi menevän eikä ne mittaamalla pienenisi kuitenkaan.

Flit on nyt 9kk ja mitta pysähtyi ~33 cm, eli aika lailla samaan kuin Activen kisoissa helmikuun lopulla tehty mittaus. Näyttäisi siis tulevan optimaalisen kokoinen mini koira. Tällä hetkellä rungon malli miellyttää minua, korkeajalkainen ja hieman korkeuttaan pitempi runko. Muutenkin hoikan mallinen, spannaus siis onnistuu. Borderin näköinen siis kaikenkaikkiaan.

Eve on jo 15kk ja jo silmällä näkee ettei siitä mediä tule millään. Mitta pysähtyi ~31 cm, eli todellinen kääpiösnautseri. Evellä on lyhyt runko, mutta siitä huolimatta loistavat takaliikkeet. Eve on myös todella kevytrakenteinen, tuntuu ettei tuo paina mitään.

Molemmat koirat viettää treenitaukoa eikä olla tehty mitään agilityyn viittaavaa muutamaan viikkoon. Hengähtäkööt rauhassa. Itsellä tosin olisi kauhea halu hallille treenaamaan noita, mutta olkoot vielä tämän viikon.