maanantai 21. toukokuuta 2012

Kurssit päättyy

Onpas jäänyt päivitykset hieman vähemmälle. Edelliset päivitykset liittyivät kurssien alkamiseen ja nyt voidaan tehdä laajempi analyysi tilanteesta näin kurssien päättyessä.

Eli viime viikonloppuna molempien Flitin ja Even jatkokurssit päättyivät perjantain ja lauantain treeneillä. Jo perjantain treeneissä huomasi että Flit on tosissaan löytämässä edellisessä päivityksessä mainitun fokuksen. Vauhtia oli ja edessä olevat esteet alkoivat löytyä melko mukavasti. Lopuksi suoritetulla hevosenkengän muotoisella radalla pystyin jopa ottamaan hieman reilummin sivuetäisyyttä Flitin silti suorittaessa esteet oikein. Samoin valssiin lähetyksen saattoi tehdä reilun ~0,5m päästä hyppyesteestä. Evellä oli omissa perjantain treeneissä ohjelmassa ensimmäistä kertaa takaleikkaus. Eve irtosi tosi mukavasti esteellä ja reagoi todella hyvin takaleikkaukseen ensikertalaiseksi. Jospa tällä kertaa opettelisi tekemään takaleikkauksen kunnolla, sillä Nicon kanssa se jäi vähäisen tarpeen vuoksi puolitiehen. Estevarmuuskin alkaa olla hyvä, Eve lukee aika hyvin rataa jo tässä vaiheessa. Kepit Eve tekee jo suorilla kepeillä ohjureitten avustamana. Evellä on tällä hetkellä kepit hyvällä mallilla, vauhti ja tekniikka näyttää hyvältä. Flit tekee vielä vinokeppejä enkä halua vielä kauheasti niitä suoristaa jotta saadaan tekniikka pysymään hyvänä.

Launtaina Eve ja Flit vaihtoivat vuoroja, Even mennessä Anun kanssa jatko2:lle ja Flit jatko3:lle. Vaihto tehtiin sillä että Evellä oli luvassa koiranäyttely seuraavana päivänä ja oma vuoro olisi ollut vasta myöhään illalla. Evellä oli ohjelmassa jarrutuksia ja valsseja. Eve reagoi ohjaukseen ja luki rataa hyvin mutta jotenkin meno oli väsynyttä, sillä radalla vauhtia ei ollut samalla tavalla kuin eilen. Pelkkiä keppejä tehdessä vauhtia oli melkein liikaakin, joten ihan pelkän väsymyksen piikkiin ei voi laittaa laiskaa menoa. Pikkaisen paistoi kääpiösnautsereille tyypillinen kyllästyminen kun on tehty enemmän pitempiä ratoja eikä palkkaa meinaa tulla tarpeeksi nopeasti. Eli yksinkertaisempia juttuja ja paljon palkkaa luvassa.

Flitille oli jatko3:sen päätös treeneissä luvassa jarrutuksia ja takaleikkausta. Pikkaisen jännityksellä odotin että mitähän tästä tulee kun kokemusta ei kuitenkaan ole vielä hirveästi. Jo heti ensimmäisellä radalla tuli kaikenlaista uutta. Piti tehdä lähetystä hieman pimeään putkeen, tiukka jarrutus ja kääntö hypylle, valssi ja pieni jarrutus seuraavalla käännöksellä ennen loppusuoraa. Flit irtosi ilman ongelmia putkeen ja jäin turhaan odottamaan että päästään yhtä matkaa eteenpäin. VIRHE, Flit tulikin vauhdilla putkesta jolloin jarrutus tiukalle käännökselle tuli auttamatta myöhässä. Eli pitkäksihän se kaarros meni muutaman metrin. Uutta yritystä kehiin, koiralla vielä enemmän vauhtia putkesta tullessa ja jarrutus vieläkin aivan liian ponneton. Seuraus, koira painui suoraan toiseen päätyyn kenttää ohjaajan seistessä hölmönä esteellä. Ei auta enää seisoskella tuon koiran kanssa jos se tuota menoa jatkaa. Eikun kolmatta yritystä kehiin. Lähetys putkeen ja itse jo hyvissä ajoin liikkeelle hyppyä kohti. Nyt tein jarrutuksen riskillä jo ~1m ennen hyppyä, vain lähettäen koiran esteelle. Täytyy sanoa etten olisi uskonut Flitin vielä osaavan tuota, mutta sinne se vaan irtosi tehden täydellisen käännöksen hypyllä. Hyt ei sitten ollutkaan kauhea kiire eteenpäin koska oli jo sen reilun metrin koiran edellä. Valssi kohtaan taas lähetys jo kauempaa esteeltä, Flitin ottaessa esteen aivan loistavasti. Irtosi hyvin ja otti tiukan käännöksen. Ainoa miinus tuli siitä että pikkasen etsi palkkaa valssin jälkeen ennen kuin kiihdyteltiin loppusuoralle. Nyt kun vauhti alkaa löytyä niin on mukava huomata että se perustreeni mikä on tehty valsseihin ja käännöksiin alkaa näkyä. Flitin voi jo nyt lähettää käännöksissä esteillä jo melko kaukaa. Täytyy vaan jatkossa luottaa siihen että voin ohjata kauempaa.
Toisella radalla vuorossa oli Flitille ensimmäistä kertaa takaleikkaus, ensin palkka leikkauksen jälkeisellä hypyllä ja sitten ilman palkkaa jatkaen putkelle. Flit kyllä irtosi mutta jälleen kerran olin ekalla yrittämällä myöhässä, enkä kerennyt leikkaamaan koiran linjaa ennen hyppyä. Nyt jo alkaa huomata koirien eron, laukan pituudessa ja kuinka lähelle koiraa leikkauksessa voi mennä. Flitin laukka on koirista pisin joten leikkaus on tehtävä aiemmin. Flit myöskin sallii tulla lähimmäksi joten leikkauksen voi aloittaa todella lähellä koiraa. Lopuksi poistettiin palkka hypyn jälkeen ja jatkettiin rataa putken, hypyn ja pussin verran. En olisi uskonut että voin leikkauksen jälkeen lähettää Flitin jo niin kaukaa putkeen mistä se nyt sinne irtosi. Olin vielä 2-3m metrin päässä putkesta Flitin tehdessä nätin käännöksen hypyltä kun se jo lukitsi putken suun. Kun minun ohjaus pysyi päällä niin Flit ei edes vilkaissu taakseen vaan paineli putkeen. Joten loppusuoralla ei sitten ollutkaan mikään kiire kun olin itse jo puolessa välissä matkaa menossa. Täytyy sanoa että näiden treenien jälkeen olin pelkkää hymyä. Oli mukava huomata että kyllä se vauhti sieltä tulee ja yllätyin kuinka kaukaa voin jo lähettää koiran esteille. Varsinkin putki on alkanut vetää todella hyvin. Ehkä meistä tulee vielä agilitykoirakko.

Nyt Flitille pieni agilitytauko ennen seuraavaa kurssia joka alkaa parin viikon päästä. Eve jatkaa nyt kesän OKK:lla jossa ainakin aluksi keskitytään motivaation parannukseen.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Flitin ekat ohjatut treenit takana

No niin, viime perjantaina olikin Flitin ensimmäiset ohjatut treenit. Flitistä huomasi selkeästi että kokemusta ryhmässä treenaamisesta ei ole. Tällä hetkellä muutenkin näkyvä varmuus korostui treeneissä esim. fokuksen katoamisena ja maan nuuskimisena. Täytyy kyllä tunnustaa että Flit kaipaa muutenkin tuota fokuksen vahvistamista. Tästä otan syyt täysin omaan niskaan, kouluttajan (eli minun) vika kun koira ei osaa. Tähän onkin sitten panostettu tällä viikolla. Muiden koirien treenien yhteydessä olen käynyt Flitin kanssa tekemässä muutamana päivänä lyhyet fokus treenit hallilla. Ohjelmassa on siis ollut yksinkertaisesti motivaation kohotusta eripituisilla suorilla. Nyt meno alkaakin näyttää erillaiselta, kuono suoraan eteenpäin ja seuraavaa estettä kohti.

Even ensimmäiset jatko3:n treenit oli myös perjantaina ja tällä kertaa kävin itse treenaamassa even kanssa. Vauhtia on, järki ei vaan meinaa aina pysyä mukana. Hyvältä näyttää.

Nicon kanssa käytiin treenamassa tiistaina ostetulla vuorolla. Täytyy sanoa että pikku tauko on tehnyt terää. Motivaatio eteenpäin oli hyvä, tosin kontaktien kustannuksella. Oli nimittäin kontaktit herkässä, pienestäkin nykäsystä koira irtosi. Tämän lisäksi lelua repimällä saatiin toiselle kierrokselle vielä yksi vaihde lisää. Me like.