tiistai 28. huhtikuuta 2015

HI-FI:n kisat, Kajaani 25.4.2015

Launtaina nokka kohti Kajaania ja HI-FI:n kisoja. Tuomarina Hilpi Yli-Jaskari.Tavoitteena reissulle oli se puuttuva tupla nolla jota tässä saa jahdata. Pari viikkoa on nyt lähinnä keskitytty korjaamaan meidän puomin kontaktin heikkoa osuma% jossa onkin tapahtunut pientä parannusta. Juoksimme kaikki 3 rataa.

Ekalta radalta kauheasta väännöstä ja rumasta ohjauksesta huolimatta puhdas rata. Ajalla ei juhlittu eikä myöskään sijoituksilla, sen verran kauhean näköistä tuo meno oli. No, nolla on nolla ja mahdollisti sen tuplan metsästyksen. Toinen rata alkoi hyvin ja ohjauskin alkoi näyttää paremmalta. Valitettavasti puomilla pieni ohjausmokailu jonka seurauksena koira väärään päähän putkea. Loppu rata taas nätisti loppuun. Eli ei siis tupla nollaa tällä kertaa tulossa. Kolmas rata oli hypäri jossa selvittiin esteelle 12 asti sujuvasti vaikka Flit karkasi taas vaihteeksi lähdöstä. Tässä vaiheessa pieni nukahdus itseltä ja koira hypylle putken sijaan.

Eli tuplaa haettiin, tulokseksi 1x nolla ja 2x hylkyä. Positiivista reissussa oli että molemmat hylyt oli ohjauksellisesti todella hyvin kasassa yhtä kohtaa lukuunottamatta. Samoin molemmilla agiradoilla olleet puomit oli onnistuneita. Siis pieniä toiveita vielä on että se tupla saadaan ja päästään tänä kesänä SM-kisoihin kisailemaan.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Paluu elävien (bloggaavien) kirjoihin

Palautellaas tämä blogi eloon. 

Eli hiljaiseloa on elelty bloggaamisen suhteen. Omat vaihtuneet työkuviot ja niistä aiheutuneet kiireet, vähentynyt treenimotivaatio kiireiden vuoksi sekä lauman kasvaminen 2 jalkaisen myötä ajoi päivitystahdin pysähdyksiin. Reilu kuukausi meni syksyllä jopa täysin ilman agilityä. Treenattu kuitenkin on muuten aika tasaiseen tahtiin talven mittaan ja kisattukin. Tämän kesän arvikisoihin puuttuisi enää tupla nolla, muuten nollat olisi kasassa. Kova toive olisi päästä omiin, Active Dogs Ry:n, järjestämiin SM-kisoihin jotka käydään Oulussa. Tulostahti on vain ollut luokattoman heikko viime aikoina, 0-tuloksen tekeminen tuntuu vaan niin hankalalta tällä hetkellä. Koira kyllä kulkee mutta ei pysy itsellä hanskassa. Viimeksi kisattiin OKK:n kisoissa 2 HYL:n arvoisesti. Homma ei pysynyt Timo Vertasen radoilla kasassa puolta rataa pitempään. Tosin tulostaso oli sen verran heikko muutenkin että ei se oikein onnistunut muillakaan. Seuraavat kisat on suunnitteilla, varmasti jo melko piankin.

Muita asioita. Flit:lle on suunnitteilla pentue tälle kesää viime kesän astutuksen epäonnistuessa. Lisätietoja uroksesta tulossa lähiaikoina