Näytetään tekstit, joissa on tunniste LUT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LUT. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Luolailua

Flitin myötä on tullut innostuttua LUT-toimintaan. Kesän treenit jäi valitettavasti vaihtelevista syistä väliin mutta nyt syksyllä päästiin taas osallistumaan. Edellisellä kerralla Flit oli vasta 8kk ja silloin vielä näkyi se epävarmuus aika selkeästi. Nyt ikää oli tullut puoli vuotta lisää ja varmuutta oli selkeästi hankittu. Tällä kertaa Flit ei arastellut kovinkaan paljon eikä kaivannut minusta apua. Sen verran oli vielä epävarmuutta että jätti välillä painostuksen kesken ja tutkaili ympäristöä. Hyvällä mallilla ollaan kuitenkin, olihan tämä vasta toinen kerta. Jatkettiin siitä sitten vielä putkitreenien kanssa. Tässä vaiheessa alkoikin jo sitten jänskättämään pikkasen enemmän. Flitin kanssahan ei ole tehty mitään pohjustusta luolatouhuihin pentuna kun eihän siitä pitänyt tulla kuin agilitykoira. Pikkupätkän Flit kuitenkin suoritti ja pääsi taas painostamaan saalista. Tällä kertaa todettiin että tämä riittää tässä vaiheessa. Vietit on mutta kaipaa vielä treeniä ja niistä saatavaa varmuutta.

Flitin kanssa päästiin viikko tästä eteenpäin treenaamaan putkityöskentelyä ilman saalista jotta putket tulisi tutuksi eikä tarvitsisi enää niitä jännittää. Vaikka Flit tuntuikin hieman arastelevan putkia, mieli kuitenkin mennä ja saatiinkin Flitille useita lyhyitä suorituksia aikaiseksi. Tämän lisäksi harjoiteltiin pelkkää ahdinkoa. Aluksi Flit oli sitä mieltä ettei siitä voi mahtua mutta kun ei muuta vaihtoehtoa annettu, alkoi homma sujumaan. Viimeiset suoritukset tulikin sitten täysin ilman empimisiä, vauhdilla läpi ja lelulle. Koon puolesta ei tunnu olevan mitään hätää, ei ahdingossa eikä putkissa. Ahdingostakin painuu läpi mahallaan. Vielä treenien päätteeksi käytiin tekemässä luonnon luolan tarkastus. Tämä oli taas uusi jännä paikka, mutta kaksi onnistunutta suoritusta Flit teki kuitenkin. Saas nähdä, ehkä sen jossain vaiheessa saa kokeisiin.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Flitin ja Even treeniä

Tuli käytyä treenaamassa Flittiä Even treenien jälkeen ja kerrankin sai otettua pikkupätkiä videoita treeneistä. Vinokepit alkaa sujua molemmilta jo melko hyvin. Eve osaa jo suorittaa vinokepit ilman hihnaa, Flit kaipaa vielä hieman hihnan tukea. Ikäisekseen molemmilla hyvä tempo eteenpäin.

Flitille keppejä, pussia, mutkaputkea hypyn kautta ja pikaisesti puomiin tutustumista.
Evelle lyhyitä ratoja, keppejä ja kontakteja

Flit kepittää:


Eve, kepit ja rengasta.


Flitin kanssa käytiin myös LUT-treeneissä sytyttelemässä ketulle. Niin Flit kuin minäkin oltiin ekaa kertaa moisessa touhussa ja vähän jännityksellä odotinkin että mitähän tuo koira tuumaa. Hyvin tuntui syttyvän, haukku alkoi oikeastaan samantien ja haukkua paukutti aikalailla koko ajan ennenkuin kannoin koiran pois hallista. Vielä ei uskaltunut häkille asti, haki minusta vielä varmennusta ja jäi vajaan metrin päähän. Seurasi kuitenkin koko ajan kettua ja kun kettua siirrettiin etäämmälle, siirtyi Flit samantien perässä. Ihan hyvin 8kk ikäiseltä pikkutytöltä, tästä on hyvä jatkaa. Nyt jätetään tuo hautumaan ja kesällä uudestaan.